Hulda

Piirrät kirjaimia sormella huurtuneeseen pintaan

Sen tuntee kuinka hän on täältä jo niin kaukana

Istun viereesi mut voidaan hyvin olla kilpaa hiljaa

Kun millään lauseil ei voi helpottaa totuutta

Kyllä kaikki järjestyy

Kyllä kaikki aina lopulta jotenki järjestyy

Millään lauseel ei voi helpottaa totuutta

Muistot on hukkaantuvissa tavaroissa joita ei auta etsiä

Kun ne on annettu niin kauan sitten eteenpäin

Ne on käytössä tai unohdetun laatikoissa syvissä

Mut kun mä katsoin peiliin ohimennen hänet näin

Kyllä kaikki järjestyy

Kyllä kaikki aina lopulta jotenki järjestyy

Mä tiiän miltä susta tuntuu joka solulla

Mun pääs on susta kuvia, mä pelkään että unohdan milt sun ääni kuulosti (Unohdan, mä unohdan)

Mun pääs on susta kuvia, mä pelkään että unohdan milt sun ääni kuulosti (Unohdan, mä unohdan)

Mun pääs on susta kuvia, mä pelkään että unohdan milt sun ääni kuulosti (Unohdan, mä unohdan)

Mun pääs on susta kuvia, mä pelkään että unohdan milt sun ääni kuulosti (Unohdan, mä unohdan)

Miten sen voi hyväksyy et jono joskus loppuu?

Kun yksi lähtee samalla kun loput vielä jää

Vuodet ei tuo helpotusta niille jotka ontuu

Ikuisuus on pidempi kun pystyy ymmärtää

Sä elät niissä jotka sut muistaa

Niin kauan kun niidenkin vuoro koittaa

Kato äiti mä en itke

Vaikka sanoit että saan

Sä elät niissä jotka sut muistaa

Niin kauan kun niidenkin vuoro koittaa

Kato äiti mä oon vahva

Kun en osaa muutakaan